Aito kyläkauppa

– ja enemmänkin

Pienen Traktorin Puoti on Muuruvedellä Torinkulman liiketalossa toimiva K-kyläkauppa. Puotimme tarina alkoi oikeastaan jo 2018, kun Muuruveden kyläyhdistys ryhtyi etsimään uutta kauppiasta entisen kauppiaan äkillisen menehtymisen vuoksi. Toimin itse silloin kyläyhdistyksen puheenjohtajana ja kun kauppiasehdokkaita ei löytynyt, syntyi ja kasvoi ajan kuluessa ajatus kauppiaaksi ryhtymisestä puolisoni Ekin kanssa. Omasin riittävästi kylähulluutta, jotta rohkenin lopulta tähän suureen muutokseen sairaanhoitajasta kyläkauppiaaksi.

Alusta alkaen tavoitteenamme on ollut palvella kyläläisiä mahdollisimman monipuolisesti. Ajatuksissamme kyläkauppa on koko kylän keskus ja elämää sykkivä sydän. Kyläläisten toiveet valikoiman ja palveluiden kehittämisessä ovat meille arvokkaita. Tällä hetkellä kaupan yhteydestä löytyy mm. Veikkaus, Alkon noutopiste, asiakas-wc ja kesäisin pyörien sekä sup-lautojen vuokraus. Puodistamme löytyy myös tunnelmallinen kahvio, jossa saatavilla paistotuotteita sekä meidän omia leivonnaisia. Suurin ylpeydenaiheemme on lihatiskimme, jossa on tarjolla tuoretta lihaa, kalaa ja kyläkaupan omia valmisruokia. Lihatiskimme kaikki tuotteet ovat kotimaisia ja mahdollisuuksien mukaan lähituotteita. Lähialueille kuljetamme kauppaostoksia ja valmisruokia myös kotiin asti.

Toivotamme teidät lämpimästi tervetulleeksi Pienen Traktorin Puotiin!

Terveisin, Kauppiaat Anu & Eki

Rantatie 2, 73460 Muuruvesi

Olemme avoinna:
Maanantai-perjantai: 9.00-18.00
Lauantai: 10:00-16:00
Sunnuntaisin suljettu

Yhteystiedot:
040 058 6670
kauppias@pienentraktorinpuoti.fi

Lisäpalvelumme

PIENEN TRAKTORIN PUOTI
Rantatie 2, 73460 Muuruvesi
Puh. 040 058 6670
kauppias@pienentraktorinpuoti.fi

© 2024 Pienen Traktorin Puoti